11.4.1990

Kanne Saarijärven kihlakunnanoikeudessa

A, B, C ja D ovat Tuomarien Kiinteistökiila Oy:lle 27.2.1978 tiedoksi annetun haasteen nojalla lausuneet, että A:n poika sekä B ja C:n ja D:n veli, Saarijärveltä ollut maanviljelijä E oli kuollut 15.8.1974. Hän oli ollut avioliitossa F:n kanssa. Avioliitto oli solmittu 20.12.1966, ja se oli ollut lapseton.

E:n jälkeen laaditun perukirjan mukaan häneltä oli jäänyt kiinteänä omaisuutena yksi neljäsosa (1/4) tilasta Lahdenperä RN:o 27:119 (nykyisin RN:o 27:303) ja yksi kahdeksasosa (1/8) tiloista Rajala RN:o 23:3 (oikeastaan RN:o 23:23), Mustikkakorpi RN:o 19:19 ja Kytötie RN:o 17:38 sekä yksi neljäsosa (1/4) 26.6.1961 laaditulla tilusvaihtokirjalla G:n perikunnalle Saarijärven kunnalta tulleista tiloista Pajamäki RN:o 27:61, Tienhaara RN:o 27:19, Peltola RN:o 27:43, Nurkkala RN:o 27:24, Kuivala RN:o 27:20, Jäntti RN:o 27:60 ja Herala RN:o 16 kuuluvista määräaloista sekä vielä 10.6.1961 laaditun kauppakirjan mukaan 0,64 hehtaarin suuruinen määräala tilasta Tertunniemi RN:o 27:94, kaikki luetellut tilat Saarijärven kunnan Saarijärven kylässä. Lohkomistoimituksessa oli sanotulla 26.6.1961 laaditulla tilusvaihtokirjalla luovutetusta määräalasta ja tiloista Jannenpelto RN:o 16:121, Peltola RN:o 27:43, Pajamäki RN:o 27:61 ja Tienhaara RN:o 27:19 muodostettu Kulmala-niminen tila RN:o 138. Perukirjassa oli jäänyt mainitsematta E:n osuudet isänsä G:n omistamaan yhteen kolmasosaan (1/3) Z:n tilasta RN:o 16:24 sekä H, G ja I:n omistamiin kahteen yhteiseen alueeseen Murapalstasta ja Hiekkamaasta.

Leski F oli asunut jakamattomassa pesässä kuolemaansa 10.9.1976 saakka. Hänen jälkeensä 5.3.1977 toimitetussa perunkirjoituksessa oli ilmennyt, että F oli 11.5.1976 laaditulla kauppakirjalla myynyt miehensä E:n kuolinpesään kuuluvan kaiken kiinteän omaisuuden kauppakirjan sanamuodon mukaisesti "mieheltäni, maanviljelijä E:ltä avio-oikeuden nojalla saamani ja perimäni kaikki tilan osuudet ja määräalat kaikkine oikeuksineen ja etuineen" Tuomarien Kiinteistökiila Oy:lle. Kauppakirjan oli ostajayhtiön puolesta allekirjoittanut sen hallituksen puheenjohtaja J. Kauppahinnaksi oli kauppakirjaan merkitty 305.000 markkaa ja siitä oli kuitattu kauppakirjan allekirjoituksella saaduksi ja maksetuksi 135.000 markkaa. Loput kauppahinnasta eli 170.000 markkaa oli kauppakirjan mukaan suoritettava 1 vuoden kuluttua siitä, kun kauppaan kuuluvien määräalojen ja tilan osuuksien lohkominen ja halkominen oli lainvoimaisesti toimitettu ja, mikäli toimenpiteet viipyivät ja kestivät yli 3 vuotta, suoritettiin maksamattomalle kauppahinnalle 6 prosentin vuotuinen korko siitä päivästä alkaen, kun ostaja oli saanut saannolleen lainhuudon maksupäivään asti.

Kaupan kohteena oli ollut erittäin arvokas maaomaisuus, joka sijaitsi lähellä Saarijärven kirkonkylän keskustaa ja käsitti metsämaata sekä kerrostalo-, rivitalo- ja omakotitonttialueita. Omaisuuden arvo oli kaupanteon aikaan ollut ainakin 900.000 markkaa. Kauppakirjassa saaduksi ja maksetuksi kuitatun kauppahinnan osan 135.000 markan maksuksi myyjä oli saanut vain Asunto Oy Uuraskoto -nimisen asunto-osakeyhtiön osakkeet, joiden arvo oli ollut enintään 66.500 markkaa. Näin ollen ostaja oli saanut kaupassa omaisuuden todellisen arvon 900.000 markan ja siitä sovitun vastikkeen 236.500 markan välisen erotuksen lahjana, jonka arvo oli 663.500 markkaa.

Koska F oli niin ollen lahjaan verrattavalla oikeustoimella, ottamatta asianmukaisesti huomioon ensiksi kuolleen puolison toissijaisten perillisten oikeutta, aiheuttanut omaisuuden olennaisen vähentymisen ja kun F:n kuolinpesän jäljellä olevat varat eivät riittäneet vastikkeen suorittamiseksi ensiksi kuolleen puolison toissijaisille perillisille, niin A ja hänen myötäpuolensa ovat vaatineet, että yhtiö perintökaaren 3 luvun 3 §:n nojalla velvoitetaan

1) palauttamaan E ja F:n kuolinpesään lahjaa vastaava osa edellä mainituista kiinteistöistä tai lahjan arvona 663.500 markkaa 5 prosentin korkoineen haastepäivästä 27.2.1978 lukien kuolinpesässä suoritettavaa jakoa varten taikka

2) palauttamaan tämän lahjan arvosta A:lle kuuluvana vastikkeena puolet eli 331.750 markkaa ja B ja C:lle sekä D:lle kullekin yksi kuudesosa eli 110.583 markkaa 5 prosentin korkoineen haastepäivästä 27.2.1978 lukien vähennettynä sillä määrällä, minkä he voivat saada vastikkeena F ja E:n kuolinpesässä jäljellä olevista varoista.

Kannetta kehittäessään A ja hänen myötäpuolensa ovat katsoneet, että lahjan rahallista arvoa laskettaessa oli otettava huomioon sanotussa kiinteistökaupassa luovutettu omaisuus sen nykyarvosta. Sen vuoksi he ovat kannettaan täsmentäen vaatineet, että yhtiö velvoitetaan

3) palauttamaan E ja F:n kuolinpesään lahja sellaisenaan tai sen arvona luovutetun omaisuuden nykyisen arvon 1.454.146 markan ja siitä sovitun, edellä mainitun vastikkeen 236.500 markan välinen erotus 1.217.646 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.5.1984 lukien taikka

4) palauttamaan tämän lahjan arvosta A:lle kuuluvana vastikkeena puolet eli 608.823 markkaa ja B ja C:lle sekä D:lle kullekin yksi kuudesosa eli 202.941 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.5.1984 lukien vähennettynä sillä määrällä, minkä he voivat saada vastikkeena E ja F:n kuolinpesässä jäljellä olevista varoista.

Lisäksi A ja hänen myötäpuolensa ovat vaatineet, että yhtiö velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa.

Yhtiö on kiistänyt kanteen ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

J, jota vastaan A ja tämän myötäpuolet olivat aluksi myös nostaneet kanteensa, on vaatinut A:n ja tämän myötäpuolten velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Kihlakunnanoikeuden päätös 18.10.1984

Asiakirjoista ilmenevän menettelyn jälkeen kihlakunnanoikeus on lausunut selvitetyksi, että 10.9.1976 kuollut F oli 11.5.1976 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt Tuomarien Kiinteistökiila Oy:lle 15.8.1974 kuolleelta E:ltä aviooikeuden nojalla saamansa ja perimänsä kaikki tilanosuudet ja määräalat kaikkine oikeuksineen ja etuineen 305.000 markan kauppahinnasta. Kauppakirjan mukaan kaupan kohteena olivat olleet ainakin yksi neljäsosa (1/4) Lahdenperän tilasta RN:o 27:184, yksi kahdeksasosa (1/8) Rajalan tilasta RN:o 23:3, Mustikkakorven tilasta RN:o 19:19 ja Kytötien tilasta RN:o 17:38 sekä yksi neljäsosa (1/4) 26.6.1961 laaditulla tilusvaihtokirjalla Saarijärven kunnalta G:n perikunnalle Pajamäen RN:o 27:61, Tienhaaran RN:o 27:19, Peltolan RN:o 27:43, Nurkkalan RN:o 27:24, Kuivalan RN:o 27:20, Jäntin RN:o 27:60 ja Heralan RN:o 16 tiloihin kuuluvasta määräalasta sekä 0,64 hehtaarin suuruinen määräala Tertunniemen tilasta RN:o 27:94. Kaikki mainitut kiinteistöt sijaitsivat Saarijärven kunnan Saarijärven kylässä. Kauppakirjan ehtojen mukaan kauppahinnasta oli kuitattu heti maksetuksi 135.000 markkaa ja loput kauppahinnasta tuli suorittaa 1 vuoden kuluttua siitä, kun kauppakirjassa mainittujen määräalojen ja tilanosuuksien lohkominen ja halkominen oli lainvoimaisesti toimitettu, ja mikäli edellä mainitut toimenpiteet viipyivät ja kestivät yli 3 vuotta, tuli maksamattomalle kauppahinnalle suorittaa 6 prosentin vuotuinen korko siitä päivästä alkaen, kun ostaja sai saannolleen lainhuudon.

Käteisenä maksetuksi kuitattu kauppahinnan osa oli suoritettu siten, että yhtiö oli luovuttanut F:lle Asunto Oy Uuraskodon osakkeet numerot 20361-22514. Kauppakirjassa tarkoitetun maaomaisuuden E oli perinyt 31.5.1967 kuolleelta isältään G:ltä. Koska E ja F:ltä ei ollut jäänyt rintaperillisiä, sama omaisuus perintökaaren 3 luvun 1 §:n säännösten mukaisesti oli mennyt E:n kuoleman jälkeen F:lle.

F:n kuolinpesän säästö oli 5.3.1977 toimitetun perunkirjoituksen mukaan ollut 287.286 markkaa 40 penniä.

Koska perinnönjakoa G:n kuolinpesässä ei ollut toimitettu, E:llä oli ollut ainoastaan osuus G:n jakamattomaan kuolinpesään, jonka muita osakkaita nyttemmin olivat A ja hänen myötäpuolensa. E:n omaisuudeksi hänen jälkeensä 1.9.1974 laadittuun perukirjaan merkityt osuudet edellä mainituista eri tiloista olivat näinollen hänen laskelmallisia perintöosiaan G:n jälkeen.

G:n kuolinpesään oli edellä mainitun kiinteän omaisuuden lisäksi kuulunut yksi kolmasosa (1/3) Z:n tilasta RN:o 16:24 Saarijärven kylässä ja osuudet kahdesta yhteisestä alueesta samassa kylässä. Edellä mainitussa 26.6.1961 laaditussa tilusvaihtokirjassa mainitusta määräalasta oli muodostettu Kulmalan tila RN:o 138.

Todistajana kuullun diplomi-insinööri X:n lausunnon mukaan G:n kuolinpesään kuuluvien Lahdenperän tilan RN:o 27:354 (oikeastaan RN:o 27:303) maapohjan käypänä arvona vuonna 1976 oli pidettävä noin 2.540.000 markkaa sekä Rajalan tilan RN:o 23:23, Mustikkakorven tilan RN:o 19:19, Kytötien tilan RN:o 17:38, Kulmalan tilan RN:o 138 ja yhden kolmasosan (1/3) Z:n tilasta RN:o 16:24 maapohjan yhteisenä käypänä arvona vuonna 1976 oli pidettävä noin 247.000 markkaa.

Todistajana kuullun metsäteknikko Y:n lausunnon mukaan Lahdenperän tilan puuston arvo vuonna 1976 oli ollut noin 1.165.000 markkaa. Todistajana kuullun rakennustarkastaja Z:n lausunnon mukaan Lahdenperän tilan rakennusten tekninen arvo vuonna 1976 oli ollut noin 80.000 markkaa. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan Lahdenperän tilan metsistä oli myyty puutavaraa noin 96.000 markan arvosta.

Koska G:n ja E:n jälkeen ei ollut toimitettu perinnönjakoa, kiinteistönkaupan kohteena olivat olleet laskelmalliset murto-osat mainituista tiloista. Myydyistä alueista vain osalle oli vahvistettu rakennuskaava. Muut maa-alueet sijaitsivat vuodelta 1975 olevan Saarijärven kunnan maankäytön yleissuunnitelman tarkoittamalla alueella. Tällä yleissuunnitelmalla ei ollut asianmukaisesti vahvistetun kaavan mukaista sitovaa vaikutusta. Saarijärven kunta ei myöskään kaavoittanut muuta kuin kunnan omistamaa maata. Näin ollen ei voitu varmuudella todeta, että ne maa-alueet, jotka olivat kyseisellä yleissuunnitelma-alueella, käytettäisiin suunnitelmassa mainittuun tarkoitukseen. Kauppakirjassa tarkoitetut maa-alueet olivat myöskin hajallaan useassa eri paikassa, vaikkakin Lahdenperän tila sijaitsi keskeisellä paikalla Saarijärven kunnan kirkonkylässä. Näillä kaupan kohteen käypää arvoa alentavilla perusteilla ja kun otettiin huomioon, että E:n laskelmallinen osuus Lahdenperän tilasta rakennuksineen oli yksi neljäsosa (1/4) ja muista tiloista yksi kahdeksasosa (1/8), kihlakunnanoikeus on katsonut, että kaupan kohteena olleen omaisuuden arvo kaupantekohetkellä oli ollut 800.000 markkaa.

Näyttämättä oli jäänyt, että käteishinnan maksuksi F:lle luovutettujen Asunto Oy Uuraskodon osakkeiden käypä arvo vuonna 1976 olisi ollut 135.000 markkaa alhaisempi.

Kaiken edellä olevan nojalla ja huomioon ottaen erityisesti kauppakirjasta ilmenevät myyntiehdot, kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että F oli lahjaan rinnastettavalla kiinteistönkaupalla ottamatta asianmukaisesti huomioon E:n perillisten oikeutta, aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen. Sen vuoksi ja kun A:lle ja tämän myötäpuolille ei voitu F:n jälkeen täysimääräisenä suorittaa vastiketta heidän pesäosuutensa vähentymisestä ja kun J:n F:n lakiasioiden hoitajana olisi pitänyt tietää, että kiinteistönkauppa loukkasi E:n perillisten oikeutta, kihlakunnanoikeus on, hyläten kanteen enemmälti, perintökaaren 3 luvun 3 §:n nojalla velvoittanut yhtiön palauttamaan saamansa lahjan F:n kuolinpesään tai suorittamaan A:lle puolet saamastaan lahjasta 495.000 markasta eli 247.500 markkaa sekä B:lle, C:lle ja D:lle kullekin yhden kuudesosan (1/6) lahjasta eli kullekin 82.500 markkaa, kaikki tuomitut määrät 5 prosentin korkoineen 27.2.1978 lukien, kuitenkin siten että mainituista määristä oli vähennettävä se, mitä A myötäpuolineen sai vastiketta F:n jälkeen toimitettavassa perinnönjaossa.

Yhtiö on velvoitettu suorittamaan A:lle ja tämän myötäpuolille korvaukseksi heillä jutussa olleista yhteisistä oikeudenkäyntikuluista 25.000 markkaa.

Kihlakunnanoikeus on lausumillaan perusteilla hylännyt J:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Vaasan hovioikeuden tuomio 27.11.1986

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi asianosaiset olivat saattaneet asian, on lausunut, että koska J oli toiminut toisaalta F:n lakiasiainhoitajana ja toisaalta yhtiön hallituksen puheenjohtajana, yhtiö lahjan saajana oli tiennyt, että lahjoitus on loukannut E:n perillisten oikeutta.

A:n ja tämän myötäpuolien vaatimusta oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta kihlakunnanoikeudessa 37.412 markalla 70 pennillä oli pidettävä kohtuullisena.

Näillä ja muutoin kihlakunnanoikeuden lausumilla perusteilla hovioikeus on, hyläten yhtiön ja J:n valitukset, velvoittanut yhtiön, kuten kihlakunnanoikeus oli määrännyt, joko palauttamaan F:n kuolinpesän jakoon 11.5.1976 tehdyllä kauppakirjalla saamansa omaisuuden, jolloin jaossa oli otettava huomioon yhtiön siitä suoritettava vastike 305.000 markkaa, tai suorittamaan A:lle ja tämän myötäpuolille kihlakunnanoikeuden määräämät vastikkeet. Yhtiön maksettavaksi tuomittu oikeudenkäyntikulujen korvaus kihlakunnanoikeudessa korotettiin 37.412,70 markkaan.

Valituslupahakemusten ratkaisu

A:lle ja hänen myötäpuolilleen on myönnetty valituslupa 26.6.1987. Yhtiön ja J:n osalta kysymys valitusluvan myöntämisestä on siirretty ratkaistavaksi valitusten käsittelyn yhteydessä.

B ja C sekä D yhteisesti, ilmoittaen A:n kuolleen 7.5.1987, ja yhtiö ovat antaneet pyydetyt vastaukset.

Valituksia käsitellessään Korkein oikeus on myöntänyt yhtiölle valitusluvan. J:n valituslupahakemus on hylätty. Hänen osaltaan hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi.

Vaatimukset Korkeimmassa oikeudessa

Koska palautettavan lahjan arvo on määritettävä sen ajankohdan mukaan, jolloin palautusvelvollisuus syntyy, A ja hänen myötäpuolensa ovat vaatineet hovioikeuden tuomion muuttamista siten, että yhtiön maksettavaksi tuomittujen vastikkeiden määrät korotetaan heidän kihlakunnanoikeudessa 24.5.1984 vaatimiinsa määriin eli A:n osalta 608.823 markkaan sekä B:n, C:n ja D:n kunkin osalta 202.941 markkaan 16 prosentin korkoineen mainitusta 24.5.1984 lukien sekä että yhtiö ja J velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa Korkeimmassa oikeudessa laillisine korkoineen.

Yhtiö on vaatinut, että kanne hylätään ja että A ja hänen myötäpuolensa velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut jutussa. Yhtiö on lisäksi vasta täällä huomauttanut, ettei F:n kaikkia oikeudenomistajia ollut kuultu jutussa sekä ettei hänen Hollannissa olleen omaisuutensa määrää ollut selvitetty ja että siten oli jäänyt näyttämättä, etteivät pesän varat riittäneet vastikkeiden suorittamiseen. A ja hänen myötäpuolensa eivät myöskään olleet selvittäneet, oliko F:llä kuollessaan Suomen kansalaisuuden lisäksi ollut Hollannin kansalaisuus. Näin ollen oli jäänyt selvittämättä, oliko hänen jäämistöönsä sovellettava Suomen vai Hollannin lakia.

Käsittelyratkaisu

Kannetta jutussa ei ole ajettu F:n kuolinpesän hyväksi. Tämän vuoksi hänen kuolinpesänsä muiden osakkaiden kuuleminen ei ole ollut tarpeellista.

Yhtiö on vasta Korkeimmassa oikeudessa vedonnut siihen, että F:n kuolinpesän varat riittivät vastikkeiden suorittamiseen. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n nojalla väite jätetään tutkimatta.

Pääasiaratkaisun perustelut

Sillä seikalla, onko F kuollessaan ollut myös Hollannin kansalainen, ei ole merkitystä jutussa.

F:n jälkeen laaditun perukirjan ja hänen pesäänsä määrätyn pesänselvittäjän antaman selvityksen mukaan F:n jälkeen jääneestä omaisuudesta ei voida täysimääräisesti suorittaa vastiketta E:n perillisten pesäosuuden vähentymisestä. Vähentyminen on johtunut siitä, että F on hovioikeuden tuomiossa mainituin tavoin huomattavaan alihintaan myynyt Tuomarien Kiinteistökiila Oy:lle E:n laskelmalliset osuudet kysymyksessä olevista kiinteistöistä. F on näin menettelemällä ottamatta huomioon E:n perillisten oikeutta aiheuttanut omaisuutensa hovioikeuden tuomiossa todetun olennaisen vähentymisen.

J, joka yhtiön puolesta on tehnyt puheena olevan lahjaan verrattavan kaupan on tällöin tiennyt, että yhtiön alihintaan ostamat laskelmalliset kiinteistöosuudet muodostivat F:n olennaisimman omaisuuden. Siten yhtiö tiesi tai sen olisi ainakin pitänyt tietää, että oikeustoimi loukkasi E:n perillisten oikeutta. Näin ollen yhtiö on vilpillisessä mielessä tehnyt tämän lahjanluontoisen kaupan ja on perintökaaren 3 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan velvollinen palauttamaan joko saamansa lahjan tai sen arvon. Palautusvelvollisuus ei edellytä lahjoitustarkoitusta. Yhtiö ei kuitenkaan ole velvollinen palauttamaan enempää kuin on tarpeen, jotta E:n perilliset saavat pesäosuutensa vähentymättömänä.

Lahjan arvo on määrättävä luovutusajankohdan käyvän hinnan perusteella, jona on pidettävä hovioikeuden vahvistamaa 495.000 markkaa.

F:n pesässä ei vielä ole toimitettu jakoa. Sen vuoksi tässä vaiheessa ei voida vahvistaa yhtiön katettavan vastikkeen määrää. Kun palautettavan maksun suorittaminen näin ollen kytkeytyy lainvoimaisesti suoritettuun perinnönjakoon, maksu ei ole viivästynyt eikä korkolakia sen 1 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan sovelleta koron määräämisessä. Kun palautettavalle rahamäärälle maksettavasta korosta ei ole erikseen säädetty, voidaan korkoprosentin määrää harkittaessa korkolain voimassaoloajalta ottaa oikeusohjeena huomioon siinä viivästyskorolle säädetty korkoprosentti. Yhtiö, joka on tehnyt kyseessä olevan lahjanluontoisen kaupan vilpillisessä mielessä, on tämän vuoksi velvollinen maksamaan palautettavalle rahamäärälle vaaditun mukaisen koron.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että yhtiö velvoitetaan palauttamaan valintansa mukaan joko

a) F:n kuolinpesälle 11.5.1976 tehdyllä kauppakirjalla saamansa omaisuus jo maksamaansa kauppahintaa vastaan sen mahdollistamiseksi, että E:n perilliset saavat toimitettavassa perinnönjaossa heille kuuluvan pesäosuuden vähentymättömänä, tai

b) yhteisesti A:n kuolinpesälle, B:lle, C:lle ja D:lle saamansa lahjan arvosta 495.000 markasta niin paljon kuin F:n jälkeen toimitettavassa lainvoimaisessa perinnönjaossa todetaan pesän säästön lisäksi tarvittavan kattamaan näille kuuluva vastike heidän pesäosuutensa vähentymisestä. Palautettavalle määrälle on maksettava korkoa 5 prosenttia ajalta 27.2.1978-23.5.1984 ja 16 prosenttia 24.5.1984 alkaen palautuspäivään asti.

Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevalta osalta hovioikeuden tuomio jää pysyväksi. Jutun näin päättyessä asianosaiset määrätään pitämään oikeudenkäyntikulunsa Korkeimmassa oikeudessa vahinkonaan muutoin paitsi että J velvoitetaan suorittamaan B ja C:lle sekä D:lle yhteisesti korvaukseksi vastauskuluista 1.500 markkaa 16 prosentin korkoineen tämän tuomion antopäivästä lukien.